Väkivaltaa kaduilla - olemmeko toimettomia?
Viime aikoina olemme saaneet lukea eri medioissa huolestuttavista tapahtumista etenkin pääkaupunkiseudun kaduilla. Silmitön väkivalta nuorten, jopa lasten tekemänä, toisinaan jopa satunnaisiin vastaantulijoihin on pysäyttävää luettavaa.
Väkivaltainen käyttäytyminen näyttää keskittyvän meillä aikaisemmin tuntemattomaan nuorten katujengiytymiseen. Naapuriamme Ruotsia jo pidempään vaivannut ongelma pyrkii rantautumaan nyt myös meille.
Ongelma on todellinen ja siihen pitää puuttua mieluummin aikaisemmin myöhemmin. Asia ei ratkea vähättelemällä tai vaikenemalla, vaan nostamalla ongelma reilusti keskusteluun ja puhumalla ongelman todellisista syistä.
Ongelman syyt lienevät moninaisia. Joillekin kodin elämänohjeet eivät ole opettaneet oikeaa ja väärää, jotkut ovat lapsesta saakka saaneet kohdata enemmän vastaavaa kohtelua kuin turvallisuuden ja rajojen asettamisella osoitettua rakkautta, jotkut kulkevat painostuksesta tai jännityksestä auktoriteettia seuraten. Ongelmat tulevat esiin eri vaiheissa, eikä vähiten kouluissa ja jopa vieläkin aikaisemmin.
Niin tai näin, suuntaus on katkaistava. Vaikuttavin ja kaikkien kannalta paras on päästä puuttumaan ongelmiin mahdollisimman aikaisin. Apua tarvitaan siis kotiin ja lasten alkuvuosien ajalle, päivähoitoon, esikouluun ja kouluun.
Iso haaste on, että osalle vanhemmista itse vanhemmuuskin on hukassa. Tällöin vastuu siirtyy yhteiskunnan palveluihin. Jo mainitut päivähoito, esikoulu ja koulu yhdessä sosiaalipalvelujen kanssa tulevat keskiseen rooliin. Jos syrjäytymiseen todella halutaan vaikuttaa, resurssit pitää kohdistaa mieluummin varhaiseen vaiheeseen laajennetun oppivelvollisuuden sijaan.
Pienilläkin asioilla voidaan tehdä merkittäviä tekoja. Päiväkodeissa ja kouluissa kaikkien työyhteisön aikuisten rooli kasvatuksessa tulee hyödyntää sekä hyödyntää myös poliisia osana kasvatustyötä. Kyse on samasta ajattelusta kuin vanhustenhoidossa; kaikkien ei tarvitse olla korkeasti koulutettuja terveyhdenhuollon tai hoivan ammattilaisia, muillakin on iso rooli hyvinvoinnissa.
Kolmannen sektorin rooli tulee yhä merkittävämmäksi. Seurat ja järjestöt tarjoavat mielekästä tekemistä ja merkityksellisen yhteisön niin liikunnan, kulttuurin kuin muiden yhdistävien asioiden parissa. Näistä lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus löytää myös vastuullisen aikuisen roolimalleja.
Ja kyllä, myös rangaistuksia tarvitaan väärintekijöiden ojentamiseksi. Rikosten tekijällä pitää olla suuri todennäköisyys tulla kiinniotetuksi. Poliisin resurssit on oltava sellaiset, että virkavalta näkyy ihmisten keskellä. Ja kun syylliseksi todetaan, tulee lain mahdollistama koko rankaistusskaala olla käytössä.
Eikä vastuuta voi ulkoistaa vain viranomaisille. Ohikulkeva aikuinen, joka näkee, mutta ei puutu, antaa väärän viestin hiljaisella hyväksynnällä. Yhteiskunnallinen ilmapiiri pitää olla sellainen, että myös yhteisö, me kaikki, katsomme ympärillemme ja uskallamme puuttua asioihin niiden vaatiessa. Eikä puuttumisen seurauksena voi olla puuttujan rankaiseminen väärinkäyttäytyneen sijaan.
Jyrki Mäkynen
