Hyvinvointia ihmisille vai valtiolle?

Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas 2023

Kokoomus, Eduskuntavaalit 2023

Hyvinvointia ihmisille vai valtiolle?


Hyvinvointiyhteiskunnan idea on kaunis. Jokainen antaa omastaan yhteiseen pottiin, jolla hoidetaan
kaikkien yhteiset perustarpeet, rakennetaan tulevaa ja huolehditaan niistäkin, jotka eivät itse siihen
kykene. Tulemana säälliset elämisen olosuhteet kaikille.


Idean tavoitteen allekirjoittaa edelleen valtaosa suomalaisista. Sen käytännön toteutus on valitettavasti ontunut pahasti jo pitkään. Siksi hyvinvointiyhteiskunnan idea on nostettava pöydälle ja uskallettava arvioida sen sisältöä uudelleen.


Ongelmia on useita. Subjektiivisiksi koettujen palvelujen määrä on lisääntynyt jatkuvasti, etuuksista pidetään kiinni, velvollisuudet joustava, saajien ja antajien suhde on vinoutunut ja järjestelmän tulot eivät ole riittäneet menojen kattamiseen pitkään aikaan.


Meidän päättäjissä on päässyt vallalle ajattelu, että kaikki eteen tulevat ongelmat ratkaistaan valtion kustannuksella. Siis viime vuosina kasvavasti velkaa lisäämällä. Joillekin tämä on jopa arvovalinta.


Kun ongelman ratkaisujen maksajaksi tarjotaan valtiota tai verovaroja, se ei tule kansalaisten rasitteeksi, on jopa joku ministeri julistanut.


Lopputuloksena on korkea veroaste, yksi ankarimmista progressioista, julkisten palvelujen ytimessä olevien sote- ja koulutuspalvelujen heikentyminen ja silti samaan aikaan valtion holtiton velkaantuminen.


Onko hyvinvointiyhteiskunnan sijaan joillekin tärkeämmäksi tullut valtion hyvinvointi? Onko järjestelmästä itsessään tullut arvo lopputuloksen kustannuksella?


Tulojen ja menojen välinen epäsuhta on vallinnut yli kymmenen vuotta, mutta viime vuosien vauhti on kiihtynyt hallitsemattomasti. Kasvavat korkokulut syövät palvelujen rahoituksesta tai lisäävät velkaa jo miljardeja.


Jatkuvasti tulot ylittävän menoautomaatin kustannukset siirretään tulevien sukupolvien maksettavaksi. Tämän päivän velalla kuitattu hyvinvointi on lasten ja lastenlasten hyvinvoinnin kuluttamista etukäteen.


Vastuutonta asioiden hoitamista! Näin ei voida jatkaa.


Jos haluamme hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvan, se toteutusta pitää uskaltaa kyseenalaistaa. Sen toteutukseen tulee jatkossa sisällyttää vahvemmin tulojen mukaan mitoitetut menot, kaikkia koskevan velvollisuuksien ja oikeuksien tasapaino, kyky erottaa välttämättömät kivasta sekä julkisen vallan ja yksilön vastuiden selkeys.


Huonosti hoidettu julkinen talous, peruspalvelujen rapautuminen ja kaikkien eteen tulevien ongelmien ratkaisu valtion lisääntyvällä velalla ovat todellinen uhka hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudelle.


Hyvinvointiyhteiskunnan ihmisten puolesta,


Jyrki Mäkynen

Lähde mukaan kampanjaan!

 

Tarvitsen apuasi, jotta voin olla mukana turvaamassa Suomen tulevaisuutta. Miten vain voitkin auttaa, olet tervetullut mukaan luomaan toivoa tulevaan!

Liity mukaan ›

Lähde mukaan Jyrki Mäkysen vaalikampanjaan

 

Kerro se meille ›

 

Voit anonyymisti ilmaista meille huolesi ja me lupaamme tehdä asialle jotain.

Tilaa Jyrkin kampanjakirje

Kuukausittaisesta kampanjakirjeestä kuulet tulevat tapahtumat & kampanjan ajankohtaiset kuulumiset.

Tilaa tästä ›